Käsityöolut on esillä kaikkialla. Mitä minä voin tuoda täydelle markkinalle? Synkkä ajatus hiipi mieleen heti kun kovin alkuinnostus panimon perustamisesta laantui. Kyseessä oli tietysti ensimmäinen paniikin aalto yrittäjäksi ryhtymisestä (näitä on tullut sittemmin lisää ja odotettavissa on vielä jatkossakin). Onneksi yhtiökumppanini ovat kokeneita yrittäjiä ja rauhoittivat mieleni nopeasti, heille nämä unettomat yöt ovat jo ennestään tuttuja.

Oluen panemisen osaan. Ensimmäisessä panimotyöpaikassa toimitusjohtaja (terkut Tonylle!) hoiti perehdyttämisen suunnilleen näin: “Panimo on tuossa, reseptit kansiossa pöydällä. Olutta pitäisi olla kaupoissa neljän viikon päästä”.

Tiedän mitä rakastan oluessa ja mitä oluita rakastan. Se riittää. Tämä on minun indie-henkeni. Tiedän kuinka hyvä olut pannaan. Haluan luoda puhtaita makuja, tehdä oluita ilman sivu- ja taustamakuja jotka eivät kuulu asiaan.  

Kliseisesti olut on tyhjä taulu loputtomine mahdollisuuksineen. Jos valmistat viiniä, sinua rajoittaa perinne, rajoittaa tuotantotapa, rajoittaa maantiede, rajoittaa pöllöjen määrä, rajoittaa rajoitukset itse. Oluessa on ne muutamat raaka-aineet, eikä niitäkään ole pakko käyttää! Ja niiden lisäksi voi tehdä tai käyttää mitä vaan!

Olen sen verran ollut näissä hommissa, että ensimmäisten oluiden suhteen on paineita. Ja hyvä niin, koska paineen alla toimin parhaiten. Kovimmat paineet tulee itseltäni.

Käsityöoluen kuluttajat ovat pahamaineisen arvaattomia. Suorastaan uskottomia. Hypitään oluesta olueen. Mutta, ainakin kun itse ostan tuntemattomia oluita, ostan aina mukaan tuttuja makupommeja. Näin ilta on joka tapauksessa menestys! Uusi olut ihan p***a. No, onneksi minulla on RPS Brewingin Rock. Se maistuu mahtavalle. Se on go-to -olut.

Kolme ensimmäistä olutta ovat kulmakivemme. Aion tehdä niistä kaikista go-to -oluita.

Ainakin itselleni!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *